Kuka sinut määrittää kun muiden kautta kuvasi peilaat,
Heijastumat imet itseesi ja niistä oman
minuutesi kokoat, mosaiikkikuvaksi aistiesi antamilla
signaaleilla kuin korttitalon käsin vapisevin rakennat
Kuin merelle myrskyävälle ilman airoa ja purjetta avuttomana seilaat
Mutta kuvasi kuin kipsistä valettu murenee, suolaiset kyyneleesi
piirtävät urat poskillesi
Sinä pelkäät kai hajoamista, sinä pelkäät kyyneleitäsi,
vaikka juuri urat tekevät kasvoistasi kauniit, mureneva kipsi
heijastaa valon ja varjot niin lohdullisesti, ei ihmisen kasvot,
ei ihmisen mieli ole kultaa eikä platinaa,
vaan kipsin kaltainen, hauras, virheet, jäljet, silmäsi peilissä kohtaa
Vaan etkö huomaa, kuinka hentoiset urat kyyneleesi pois poskilta johtaa
Rakasta siis itseäsi vaikka et aina jaksa olla hyvä, vaikka et aina jaksa auttaa
Sillä kuten minäkin, ihminen olet vain sinäkin
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.