Mä olen taas niin pihalla, mun elämästä omasta,

Iho kananlihalla ja kylmät sormet näppäimistöllä juoksee

Tahtoisin kertoa taas päivästä niin somasta kun lompakkoni

Ja puhelimeni ja itsenikin kai hukkasin ja näyttö hieno sirpaleina

Ne sirpaleet epäonnea kai tuovat epäonnettomuudessa

Mudasta se menneen talven Lumia lopulta löytyi,

Näyttö rikki, viimeinen tikki, no can do kai mummolle vaan olkiani kohautin

Ja viimeisen ryppyisen setelini taskusta löytämisen ansiosta kaivoin

Hän otti sen vastaan vaivoin kuten kai kiitokseni myös nöyrän,

Niin nöyrän että lattiakin allani kumartui

 

Mut vaikka tänään mikrotason muutoksia tapahtui,

Mä silti kierrän päivänkehää aina vastapäivään,

Ei kehää kauniin pyöreää ja oikeaa vaan vääristynyttä ja soikeaa

Ja vaikka ajankulkija seinälläni pitää ikuista taukoaan, onhan

Sekin silti kaksi kertaa kuunkierrossa rauta ajan paikallaan,

Ja osaa hetken häivähdyksen näyttää aikaa oikeaa

Kädessä APA, sielussa rapa kuin kitkeryys nielussa

ja pala kurkkuun nousee mutta ei se miestä tapa

"missä mies elämättä elänyt on?!"

Mun pystyyn nousee tällöin lapa