Jyrkkää, mustaa, valkoista vaan ei edes yhtään harmaata
Mut eihän sävyn sävyä voi nähdä kun on vaan
Siinä sulkeutuneena eikä boksinsa ulkopuolelle kurota
on silloin kai ymmärrykselle laajemmalle sokea
Elinpiiri pieni kutistuu ihan itse sitä kutistaa
Omassa päässään oman maailman pieneksi kuristaa
ja vielä haluu kiinni laittaa kaikki rajatkin
Ei kohtaa meidän maailmat vaikka lapsia on oltu kaikki joskus
Ja avoimia maailmalle kunnes ne uskomukset
Ne jyrkät ja ahtaatkin on joihinkin meistä
Jo verenperintönä pistetty ja ne leimat on kiinni ja pysyy
Ja erilaisuutta kohti on kai turvallisempaa ensin ampua
Ja sitten vasta kysyy ja laulaa rumaa lauluaan
Pahaa oloaan kai ulos oksentaa
ja ulkoistaa näin meille traumojaan
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.