Jyrkkää, mustaa, valkoista vaan ei edes yhtään harmaata

Mut eihän sävyn sävyä voi nähdä kun on vaan

Siinä sulkeutuneena eikä boksinsa ulkopuolelle kurota

on silloin kai ymmärrykselle laajemmalle sokea

Elinpiiri pieni kutistuu ihan itse sitä kutistaa

Omassa päässään oman maailman pieneksi kuristaa

ja vielä haluu kiinni laittaa kaikki rajatkin

 

Ei kohtaa meidän maailmat vaikka lapsia on oltu kaikki joskus

Ja avoimia maailmalle kunnes ne uskomukset

Ne jyrkät ja ahtaatkin on joihinkin meistä

Jo verenperintönä pistetty ja ne leimat on kiinni ja pysyy

Ja erilaisuutta kohti on kai turvallisempaa ensin ampua

Ja sitten vasta kysyy ja laulaa rumaa lauluaan

Pahaa oloaan kai ulos oksentaa

ja ulkoistaa näin meille traumojaan