Mun tunteet kiertotietä koukkaa,

yhden risteyksen ohittaa jossa lukee ”syyllisyys ”

”Syyllisyyden kiertoliittymä, ota kolmas ulosmeno”

Tuttu ääni korvakäytävääni kuiskaa 

Niin kääntyy eri suuntaan, ettei omaa ääntänsä vastaan toimimalla

sitä sisäistä omaa rakasta ja tuttua olentoa loukkaa

 

Syntyikö se syyllisyys alun perinkään, vai hautautuiko

suoraan metsänpohjan alle, jonnekin multaan,

vaihtaen pahan tunteen ulkokultaan?

Ei, vaan tunteesta eroon ei tarvitse edes päästä kun sitä

tunnetta ei muodostu, eikä oma moraali kyyneleittä ruostu

Missä moraali on, mikä se edes on, miksi sitä palvotaan ja ylöspäin katsotaan

Sitä mustavalkoista patsaan kuvaa, ihmisen kuvaa joka ei oikeasti

ole mustavalkoinen, se ei ole isku vastaan hellä silitys, se ei ole kuu vastaan aurinko,

eihän se ole valo vastaan pimeys, eikä se todellakaan ole taivas tai helvetti

 

Moraaliin niin ylevään ihmisparat silti kurottaa,

osa pysyy reunalla ponnistellen, osa hyppää jääden reunalle roikkumaan

Mutta me väliinputoajat pudotaan väliin, ja moraalimme jousto

pelastaa jalkamme murtumilta,

säästää sydämen tunteilta turtuvilta, vaimentaa syyllisyydentunteilta

ehkä joillain toisilla jossain pahaltakin tuntuvilta