Mun tunteet kiertotietä koukkaa,
yhden risteyksen ohittaa jossa lukee ”syyllisyys ”
”Syyllisyyden kiertoliittymä, ota kolmas ulosmeno”
Tuttu ääni korvakäytävääni kuiskaa
Niin kääntyy eri suuntaan, ettei omaa ääntänsä vastaan toimimalla
sitä sisäistä omaa rakasta ja tuttua olentoa loukkaa
Syntyikö se syyllisyys alun perinkään, vai hautautuiko
suoraan metsänpohjan alle, jonnekin multaan,
vaihtaen pahan tunteen ulkokultaan?
Ei, vaan tunteesta eroon ei tarvitse edes päästä kun sitä
tunnetta ei muodostu, eikä oma moraali kyyneleittä ruostu
Missä moraali on, mikä se edes on, miksi sitä palvotaan ja ylöspäin katsotaan
Sitä mustavalkoista patsaan kuvaa, ihmisen kuvaa joka ei oikeasti
ole mustavalkoinen, se ei ole isku vastaan hellä silitys, se ei ole kuu vastaan aurinko,
eihän se ole valo vastaan pimeys, eikä se todellakaan ole taivas tai helvetti
Moraaliin niin ylevään ihmisparat silti kurottaa,
osa pysyy reunalla ponnistellen, osa hyppää jääden reunalle roikkumaan
Mutta me väliinputoajat pudotaan väliin, ja moraalimme jousto
pelastaa jalkamme murtumilta,
säästää sydämen tunteilta turtuvilta, vaimentaa syyllisyydentunteilta
ehkä joillain toisilla jossain pahaltakin tuntuvilta
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.